Kaphan keväinen keitto

Kaphan keväisen keiton raaka-aineita

Aurinko ilmestyi eilen illalla läntiseen taivaanrantaan. Mikä riemu! Kevät on tullut! Täytyy myöntää, että empä olisi uskonut. Olin oikeastaan jo unohtanut koko taivaankappaleen olemassaolon. Mutta siellä se nyt kuitenkin säteilee, ja laittaa liikkeelle kaikenlaisia toiveita ja odotuksia. Auringonsäteiden saapuminen olohuoneisiimme saa monet meistä miettimään ikkunanpesua ja kevätsiivousta. Kevätsiivous on ikään kuin rituaali, jonka avulla otetaan vastaan uusi vuodenaika. Samalla tavoin voimme pysähtyä hetkeksi kehomme äärelle, ja miettiä, minkälaisen rituaalin avulla otamme kehollisesti uuden vuodenajan haltuun. On aika päivittää ruokailuamme ja ehkäpä tehdä jonkinlainen kevätpuhdistus: karistaa talven jättämä liiallinen kapha kehostamme ja kulkea kohti uusia tuulia.

Tänään ajattelin muistaa erityisesti kaphadoshaisia, koska nimenomaan kaphadoshaisille talvi ja kostea kevät ovat haastavaa aikaa. Heidän kehonsa kerää helpoiten limaa, ja on siksi altis kevään flunssille. Siksi tarjoan heille kaphan keväisen keiton eli nopean tattarinuudelikeiton.

Kaphan keväinen keitto:

1 porkkana
Pieni pala inkivääriä raastettuna
1 iso valkosipulinkynsi
1/2-1 tl chilitahnaa
Noin 100g lehtikaalia tai mangoldia (tässä käytin mangoldia)
100g siitakesieniä
1 l vettä
2-3 rkl Miso-tahnaa ohrasta
1 rkl miriniä tai viinietikkaa
Noin 50g sobanuudeleita (tattaria)
Pala purjoa tai kevätsipuleita
100-200 g kuorittuja katkarapuja
2 tl seesaminsiemenöljyä

Kuori ja suikaloi porkkana. Kuori ja raasta tuore inkivääri. Huuhdo ja silppua kaali tai mangoldi. Jos käytät mangoldia leikkaa ruodit erikseen, ja keitä niitä pidemmän aikaa kuin itse lehtiosia. Mittaa vesi kattilaan ja lisää misotahna. Kiehauta. Lisää kattilaan porkkana, inkivääri, valkosipuli ja chilitahna. Anna kiehua noin 10 minuuttia. Lisää mirin, mangoldia ruotivat ja pätkitty sobanuudeli. Kypsennä noin 5 minuuttia. Silppua sekaan purjo, lisää katkaravut ja mangoldin lehdet sekä seesamiöljy. Kuumenna ja tarjoile. Nauti!

image
Tattari sekä ohra ovat kuivattavia viljoja ja sopivat siksi kaphalle, jolla on hyvin nestettä kehossaan omasta takaa. Lisäksi valkosipuli, inkivääri ja chili lämmittävät viileää kaphadoshaa. Lisäksi kaphan on hyvä syödä runsaasti vihreitä kitkeriä kasviksia kuten mangoldia. Nämä poistavat kehosta nestettä.

image

Ajankohtaista:

Järjestämme Joogastudio Olotilassa la 11.4.2015 klo 11-15 sydämellisen ja kokeneen vijnanajoogaohjaaja Jutta Nialan kanssa työpajan ”Arjen ayurveda- ravinto ja vijnanajooga”. Työpajassa käydään läpi eri doshille kevääseen sopivaa ravintoa ja joogaharjoitusta. Jokainen osallistuja saa mukaansa omalle doshalle sopivat kotona helposti toteutettavat, pehmeän kevätpuhdistuksen ohjeet sekä vinkkejä omaan joogaharjoitukseen. Tule kokemaan, miten joogan ja ayurvedan avulla otat kevään kevyemmin ja energisemmin vastaan! Lisätietoja osoitteesta http://www.joogaolemus.fi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s